Pöytäbiotakat

Aina suuri ei ole kaunista, vaan pienet ja tyylikkäät biotakat sopivat tilaan paremmin. Sivulle on koottu valikoima pieniä ja tyylikkäitä bioetanolilla toimivia pöytämallisia sisustustakkoja, jotka voidaan sijoittaa pöydälle tai lipaston päälle. Osta itsesi näköinen elegantti pöytätulisija, ja saat kotoisan ja lämpimän tunnelman edullisesti kerrostaloasuntoonkin. Nämä biotakkamallit ovat turvallisia käyttää, sillä bioetanoli ei savuta eikä käryä. Tämän lisäksi pöytäbiotakat antavat hieman lämpöä ympäristöönsä, jolloin pöytätulisijatkin voivat myös olla pieniä lämpölähteitä.

Kaikki myymälle pöytäbiotakat ovat TÜV standardin mukaisia, joten voit huoletta käyttää niitä kaikilla pinnoilla, sillä myymämme takat eivät lämpene pohjasta lämpötiiviin pohjan ansiosta. Muista kuitenkin varmistaa, että takan yllä on tarpeeksi tilaa.

Pienen kokonsa ansiosta pöytämalliset sisustustakat ovat helppoja siirtää huoneesta toiseen tai ottaa mukaan mökille, rannalle, piknikille, telttailemaan tai mestästys- ja kalastusreissulle.

Tuliko mieleesi jotain pöytätakkoihin liittyvää johon haluaisit vastauksen? Ota yhteyttä meihin ystävällisen asiakaspalvelumme kautta ja autamme ongelmien ratkaisussa.

Kaikki pöytämalliset biotakat

Väri
Poltin
Korkeus
Syvyys
Leveys
Brändit
Edullinen musta vapaastiseisova pöytäbiotakka täydellinen myös hyllylle.

Musta vapaasti seisova bioetanolitakka

Hinta: 200
Tuotenumero: BIO-20-272

Lisätietoja

Eteenpäin kaareva, vapaastiseisova musta ja teräksinen bioetanolitakka, joka tarjoaa jopa 6 tunnin palamisajan.

Ruostumaton teräksestä tehty musta lattiabiotakka

Hiinta 305 Nyt 266
Tuotenumero: BIO-20-268

Lisätietoja

Vapaastiseisova bioetanolitakka, joka luo pyöreähköjä tanssivia liekkejä palaessa.

Hydro biotakka

Hiinta 240 Nyt 167
Tuotenumero: BIO-20-261

Lisätietoja

Teräksinen ja lasinen pöydälle laitettava sisustustakka, koostuu kahdesta neliönmallisesta lasista. Paloaika 3 tuntia.

Lasinen pöytäbiotakka

Hiinta 225 Nyt 157
Tuotenumero: BIO-20-204

Lisätietoja

Pieni London sisustustakka pöydälle valkoisen värisenä

Valkoinen London sisustustakka

Hinta: 200
Tuotenumero: BIO-20-281

Lisätietoja

Pieni London sisustustakka pöydälle mustan värisenä

Musta London koristetakka

Hinta: 200
Tuotenumero: BIO-20-282

Lisätietoja

Pyöreässä lasilieriössä on teräksinen polttimo. Pöydälle laitettava koristelyhty on kaunis.

Pieni pyöreä lasinen bioetanolitakka

Hiinta 240 Nyt 227
Tuotenumero: BIO-20-202

Lisätietoja

Pieni koristetakka lasista ja teräksestä. Moderni ja tyyliäläs polttimo jopa palaa noin 2-3 tuntia.

Lasinen biotakka teräksisellä polttimella

Hiinta 135 Nyt 98
Tuotenumero: BIO-20-207

Lisätietoja

Pyöreähkö pöytäbiotakka lasipaneeleilla sivuilla. Helppo liikuttaa painaa vain 5 kiloa.

Pyöreä pöytäbioetanolitakka

Hiinta 135 Nyt 127
Tuotenumero: BIO-20-235

Lisätietoja

Pieni, pöytäbiotakka ruostumattomasta teräksestä tarjoten jopa 2 tunnin palamisajan 0.5 litran polttimella.

Musta kuutioteräspöytäbiotakka

Hiinta 65 Nyt 48
Tuotenumero: BIO-20-246

Lisätietoja

Valkoinen, teräksinen pöytäbiotakka tarjoten jopa 2 tunnin palamisajan 0.5 litran polttimella.

Valkoinen kuutioteräspöytäbiotakka

Hiinta 55 Nyt 48
Tuotenumero: BIO-20-247

Lisätietoja

Pyöreä, musta pöytäbiotanolitakka tarjoten jopa 2 tunnin miellyttäviä tulia.

Pyöreähkö musta bioetanolitakka

Hiinta 120 Nyt 98
Tuotenumero: BIO-20-248

Lisätietoja

Valkoinen kehdon muotoinen biotakka lasipaneeleilla. Litran poltin tarjoaa jopa 2.5 tunnin palamisajan.

Kehtopöytäbiotakka - Valkoinen

Hiinta 175 Nyt 157
Tuotenumero: BIO-20-256

Lisätietoja

Punainen kehdon muotoinen biotakka lasipaneeleilla. Litran poltin tarjoaa jopa 2.5 tunnin palamisajan.

Kehtopöytäbiotakka - Punainen

Hiinta 175 Nyt 157
Tuotenumero: BIO-20-257

Lisätietoja

Musta pöytäbioetanolitakka. Muotoiltuna pöydän muotoiseksi lasipaneeleilla.

Pöytäbiotakka - Musta

Hiinta 105 Nyt 78
Tuotenumero: BIO-20-258

Lisätietoja

White tabletop bio ethanol fire. Designed in the shape of a table featuring glass panels. Valkoinen bioetanolitakka. Muotoiltuna

Pöytäbiotakka - Valkoinen

Hiinta 105 Nyt 78
Tuotenumero: BIO-20-259

Lisätietoja

Kehdon muotoisesti suunniteltu biotakka kahdella lasipaneelilla. Tarjoaa jopa 2.5 tunnin palamisen.

Kehtobiotakka - Musta

Hiinta 200 Nyt 157
Tuotenumero: BIO-20-265

Lisätietoja

Pieni teräksinen biotakka - musta

Pieni teräksinen biotakka - musta

Hinta: 160
Tuotenumero: BIO-20-280

Lisätietoja

Arc Mini - kaareva biotakka pöydälle

Arc Mini - kaareva biotakka pöydälle

Hinta: 185
Tuotenumero: BIO-80-049

Lisätietoja

Arc - kaareva biotakka lattialle tai pöydälle

Arc - kaareva biotakka lattialle tai pöydälle

Hinta: 295
Tuotenumero: BIO-80-050

Lisätietoja

Oval - Biotakka pöydälle

Oval - Biotakka pöydälle

Hinta: 215
Tuotenumero: BIO-80-051

Lisätietoja

Berlin mini - pieni biotakka pöydälle

Berlin mini - pieni biotakka pöydälle

Hinta: 255
Tuotenumero: BIO-80-052

Lisätietoja

Quadra Base pöytä biotakka - Ebios Fire

Quadra Base pöytä biotakka - Ebios Fire

Hinta: 1.705
Tuotenumero: BIO-90-109

Lisätietoja

Elipse Base Bord Biopejs - Ebios Fire

Elipse Base Bord Biopejs - Ebios Fire

Hinta: 1.695
Tuotenumero: BIO-90-110

Lisätietoja

Bioetanolilyhty pöydälle – sopii myös hyllylle

Joskus koristetakan tai lyhdyn nimi määrittää minkälaiseen paikkaan kyseinen tulisija tulisi sijoittaa. Pöytälyhdyn tai pöytätakan nimen kuulleessaan, monet olettavatkin, että tämä on ainoa oikea paikka sijoittaa tämä takka. Pöytämallisten sisustustakkojen, -lyhtyjen ja tulisijojen kohdalla tämä ei kuitenkaan pidä onneksi paikkansa.

Pöytäbiotakat ovat saaneetkin nimensä kokonsa johdosta, sillä nämä pienet koristelyhdyt ovat kooltaan sen verran pieniä, että niitä voidaan pitää helposti pöydällä. Muut takat, kuten seinälle kiinnitettävät tulisijat tai vapaasti seisovat takat on asennettava tiettyyn paikkaan, kuten seinälle tai ne ovat niin suuria, että ne on sijoitettava huoneessa tiettyihin paikkoihin.

Vaikka pöytämallisen biotakan nimi viittaa myös sen sijoituspaikkaan, voidaan nämä pienet tulisijat ja lyhdyt laittaa lähes minne vaan kodissasi.

Esimerkiksi osa asiakkaistamme ovat tehneet kirjahyllyynsä pienen kolon pöytämallista koristetakkaa varten (muista kuitenkin vähintään 100 cm turvaväli lyhdyn yläpuolelle). Tällöin sisustuslyhdystä tulee tyylikäs sisustuselementti. Toiset taas ovat sijoittaneet sen hyllylle tai senkin päälle, jolloin koristetakan liekkejä voidaan ihailla useasta suunnasta ja ne levittävät rauhoittavaa tunnelmaa koko huoneeseen.

Monet asiakkaamme myös käyttävät pienien etanolitakkojen kokoa täysin hyödykseen ja siirtelevät koristetulisijaa sen mukaan missä kohtaa he haluavat tunnelmasta nauttia: kirjaa lukiessa lukulinnan sivupöydällä, illallista nauttiessa ruokailupöydällä, illan istujaisissa olohuoneen pöydällä tai romantiikkaa luomassa makuuhuoneessa.

Kuten olet huomannut, pitäisi pöytätakan nimi muuttaa joksikin toiseksi kuvaamaan tuotteen monipuolisuutta paremmin (sanasta taitaisi tulla aika pitkä, joten tyydymme tähän nimitykseen). Pöytämallisen koristetakka on hankinta, jonka kanssa voit olla luova ja sijoita koristelyhty sellaiseen paikkaan, joka sopii sisustukseesi ja käyttötarkoitukseesi.

Puolikkaat lieskat

Samaa periaatetta käytetään suuremmissa sisustustakoissakin. Niissä on metallinen tanko, jolla siirretään ruostumattomasta teräksestä valmistettua levyä, joka on jo valmiiksi polttimon päällä, liekkien päälle. Kun levy siirretään loven päälle, josta liekit nouseva, jää tuli jälleen ilman happea ja polttoaineena käytettävän bioetanolin palaminen estyy.

Suuri etu tallaisessa koristetakassa on, että liekkien kokoa voidaan säätää tällä samalla työkalulla helposti ja näppärästi säätelemällä kuinka suuri rako liekeille jää ja paljon happea ne saavat. Mitä suurempi lovi on, sitä enemmän liekit saavat happea ja sitä suuremmalla liekillä tuli palaa. Samalla luonnollisesti palaa enemmän bioetanolia, joten polttoaineen kulutusta voidaan helposti säädellä tulisjoissa, joissa on säädettävä polttimo.

Tarpeellinen työkalu

Saatat kummastella mitä tekemistä työkaluilla on koristelyhtyjen kanssa. Vastaus tulee tässä. Työkalu ei pöytämallisten tulisijojen kohdalla tarkoita sellaisia työkaluja, joita kotona tai autotallissa on. Tämä työkalu on tarkoitettu liekkien sammuttamiseen.

Sammutustyökalu on pitkä metallinen tanko, jonka päässä on pieni levy. Tämä metallilevy estää hapen pääsyn liekkeihin ja tukahduttaa tulen muutamissa sekunneissa. Samantyyppistä työkalua käytetään myös kynttilöiden sammuttamiseen, joka myös laitetaan palavan liekin päälle.

Erilaisia malleja ja materiaaleja – jokaiselle jotakin

Kuten kaikkia muitakin etanolikäyttöisiä sisustustakkoja, myös pöytämallisia sisustuslyhtyjä on saatavilla useissa muodoissa, malleissa, designeissa ja väreissä, joten valikoimaa on runsaasti erilaisiin käyttötarkoituksiin ja sisustustyyleihin.

Viimeisin muotisuuntaus pöytätulisijojen kohdalla on suosia yksinkertaisia ja elegantteja linjoja erikoisuuden sijaan. Esimerkiksi hillityt ja rauhalliset värit, jotka eivät sodi muun sisustuksen kanssa, kuten musta, metalli ja harmaa, ovat hyvin suosittuja valittaessa ajatonta koristetulisijaa. Monissa takoissa on teräksinen kehys ja se saa nykyään näkyä ilman että pintaa on peitetty maalilla. Monissa sisustuslyhdyissä on myös lasilevy lisäämässä sekä tyylikkyyttä mutta myös turvallisuutta.

Pöytätakoista löytyy paljon valinnanvaraa, joten myynnissä on suuri valikoima erilaisia malleja ja värejä. Jotkin takat ovat muotoilultaan yksinkertaisia, skandinaavisia ja rauhallisia, kun toiset taas ovat värikkäitä. Yksinkertaiset takat ovat yleensä mustia ja värikkäät takat usein ovat punaisia tai keltaisia.

Kehdon mallinen sisustustakka, on erityisen suosittu. Koristelyhty saa nimensä kehtomaisesta muodostaan, jonka pyöristetty matala teräksestä valmistettu reuna muistuttaa kehtoa. Pyöristetty lasi levy nousee reunasta tyylikkäästi suojaten liekkejä.

Sinä teet päätöksen

Viimeinen pöytämallisten biotakkojen kategoria, johon haluamme kiinnittää huomiota, ovat sisustuslyhdyt, joissa on lasista valmistettu runko. Näissä pöytätakaoissa ei ole metallista runkoa tai erillistä jalkaa, vaan polttimo on asennettu lasisen turvalevyn varaan, jolloin tulisijan koko runko on lasia. Läpinäkyvä materiaali tekee sisustuslyhdystä myös hyvin kevyen ja rauhallisen, jolloin se sopii lähes jokaiseen kotiin.

Lasisen lyhdyn polttimoiden väreissä on myös vaihtelua. Niitä on saatavilla mustan, hopeisen ja harmaan värisenä. Lasista rakennettu pöytämallinen koristelyhty on moderni, trendikäs ja tyylikäs vaihtoehto kotiin.

Nettisivuillamme kannattaa vierailla usein tai liittyä postituslistaamme, sillä valikoimaamme tulee jatkuvasti uutuuksia ja lisää näitä upeita tunnelman luojia kotiin.

Ennen käyttöönottoa

Ennen kuin otat uuden tunnelmallisen lasista valmistettu sisätulesi käyttöön, on tärkeää, että tarkistat lasilevyt kuljetusvaurioiden varalta. Ennen kuin tilauksesi postitetaan, tarkastamme jokaisen mallin ennen kuin pakkaamme sen huolellisesti monin kerroin pakkausmateriaaliin. Joskus kuitenkin kaikesta huolimatta herkkä materiaali vaurioituu kaikesta pakkaamisesta ja varovaisesta kuljetuksesta huolimatta. Muista, että me korjaamme aina kuljetuksen aikana syntyneet vauriot, joten voit turvallisin mielin tilata lasisen koristetakan pöydällesi. Ota yhteyttä asiakaspalveluumme ja hoidamme asian nopeasti.

Bioetanolitakan täyttäminen

Kun bioetanolikäyttöistä tulisijaa, takkaa tai lyhtyä täytetään etanolilla, on tärkeä ottaa huomioon tiettyjä asioita, jotta turhilta riskeiltä vältytään.

Ennen kuin täyttö aloitetaan, on tärkeää että selvitetään miten täyteen polttimon voi täyttää ja missä turvallinen raja on. Lähes kaikki biotakat täytetään kaatamalla bioetanolia suoraan polttimoon, jonka alla on polttoainesäiliö. Toisin sanoen polttoaine kaadetaan samasta aukosta sisään, josta liekit nousevat. Tämä lovi on usein melko kapea, erityisesti pienissä pöytämallisissa lyhdyissä ja tulisijoissa, joten suosittelemme käyttämään suppiloa etanolia kaataessa. Näin vältyt roiskeilta ja vähennät tulipaloriskiä.

Useissa pöytäbiotakoissa on varsin pieni polttoainesäiliö, johon mahtuu alle litra polttoainetta. Siksi saattaa olla hyödyllistä mitata bioetanoli etukäteen ennen kuin se kaadetaan säiliöön muovisella kannulla, jonka sivussa on mitta-asteikko. Näin polttoaineen määrän mittaaminen ja kaataminen koristelyhtyyn on helppoa ja huoletonta.

Jos jokin kuitenkin menee pieleen ja bioetanolia läikkyy ympäristöön, on tärkeää pyyhkiä roiskeet pois kokonaan kostella pyyhkeellä. Roiskeiden pyyhkimättä jättäminen saattaa vahingoittaa lattian tai huonekalujen pintaa ja tulipalon riski nousee.

Kaiken lisäksi on tärkeää käyttää oikeaa bioetanolia pienissä minitulisijoissa. Vastoin yleistä käsitystä, ei kaikki bioetanoli ole samanlaista tai samaa laatua. Alkoholin alkoholipitoisuus vaikuttaa siihen, kuinka hyvin se soveltuu käytettäväksi sisustustakoissa. Jos polttoaine on liian puhdasta eli alkoholipitoisuus on korkea, palaa tuli hyvin voimakkaasti ja kuumana, jolloin polttoaine palaa nopeasti pois ja kuumuus saattaa aiheuttaa vaurioita takkaan.

Jos taas alkoholipitoisuus ei ole kovin korkea eli puhtaus on matala (tällaisia ovat useat rautakaupassa myytävät bioetanolit), palaa se huonosti tai kituliaasti. Liekki saattaa sammua hetkittäin tai väpättää voimakkaasi. Käytettävän polttoaineen laadulla on siis hyvinkin suurta merkitystä turvallisuuden ja käytön kannalta.

Optimaalisin alkoholipitoisuus on 96,6 %. Tässä sekoitussuhteessa lämmön määrä sekä liekkien voimakkuus, kirkkaus ja koko ovat täydellisessä sopusuhdassa. Mitä enemmän hankit bioetanolia kerrallaan, sitä edullisemmaksi sen käyttö tulee ja sitä enemmän säästät rahaa.

Ei tilaa takalle? Ei hätää!

Syy miksi monet valitsevat pöydälle sijoitettavan koristelyhdyn ei ole se, että se sopii täydellisesti pöydälle, senkille tai hyllylle, vaan siihen on toinenkin syy. Monet meistä asuvat pienissä asunnoissa keskellä kaupunkia, eikä näissä asunnoissa ole välttämättä tilaa isolle bioetanolitakalle. Pienissä kodeissa ei ole järkevää sijoittaa lattiatilaa viemään suuri koristetakka, sillä sille tilalle on muutakin käyttöä. Siitä huolimatta harva haluaa luopua lämpimän ja kotoisan tunnelman haaveesta, jota elävä tuli levittää ympäristöönsä.

Tällaiseen ympäristöön pienen mallinen sisustustakka tai koristelyhty on oivallinen vaihtoehto. Kuten ”isoveljensäkin” pöytämallinen sisustuslyhty käyttää polttoaineenaan ympäristöystävällistä bioetanolia. Näin kauniit liekit elävöittävät pieniäkin koteja edullisesti, turvallisesti ja ympäristöystävällisesti.

Pöytämallisten pöytälyhtyjen paras puoli on, että ne voidaan sijoittaa melkein minne vaan, sillä kokonsa puolesta ne sopivat lähes kaikkialle. Pöydällä, senkin päällä tai hyllyllä sisustustakka on upea sisustuselementti, joka muuttaa kodin tunnelmaa miellyttävämmäksi. Pöytätakat valmistetaan usein ruostumattomasta teräksestä tai alumiinista ja molemmat materiaalit ovat varsin kevyitä, jolloin kaikki pinnat joille se laitetaan kestää hyvin sisustuslyhdyn paino. Tämä on osasyy pöydälle laitettavien sisustustulisijojen suosioon: ne ovat aidosti monipuolisia takkoja.

Jotkin asiakkaista hankkivat etanolikäyttöisen biotakan pöydälleen Fengshuin oppien mukaisesti. Fengshui on kiinalainen filosofia, jolla monet parantavat elämänsä laatua järjestämällä esimerkiksi asuntonsa energiavirtoja suotuisimmaksi sisustamalla sitä Fengshuin oppien mukaisesti.

Ulkokäyttö

Monet suurista etanolitakoista ovat liian suuria ulos siirrettäväksi tai kalliita ulkokäyttöön. Useat koristetulisijat myös vaativat kiinnityksen tai asennuksen säätä ja tuulta vastaan ja paras sijoituspaikka niille on katoksen alla. Kun bioetanolitulisija ei ole käytössä, tulee se peittää veden- ja tuulenpitävällä pressulla tai suojamuovilla, jotta sen käyttöikä ei lyhene. Lisäksi on tärkeää tietää tarkoin kuinka kyseinen tulisija käyttäytyy ulkokäytössä.

Monien käyttötarkoituksiin kaikki edellä mainittu sopii, mutta toisille se taas on turhan työlästä. Toisaalta liekkien loimusta on ihana nauttia terassilla, puutarhassa tai parvekkeella. Ratkaisu tähän on pöydälle sijoitettava koristelyhty tai -takka.

Etanolia käyttävä pöytätakassa on kaikki ne hyvä puolet joilla elävästä tulesta voi nauttia kaikessa kauneudessaan ulkona ilman kaikkea suureen tulipesään liittyviä toimenpiteitä. Pöytätulisijat eivät vaadi ulkokäytössä juurikaan mitään ylimääräisiä toimenpiteitä, kuin sisäkäytössäkään. Se ei vaadi paljoa tilaa eikä sitä tarvitse sijoittaa katoksen alle. Ainoa asia mitä tarvitset on raukea kesäilta ja hieman alkoholia (tulisijaan tietenkin). Muuta ei tarvitakaan nauttimaan pitkistä kesäilloista terassilla myöhään yöhön.

Pöytätakat ovat kevyitä ja siksi ne on helppo siirtää minne ikinä haluatkaan. Sinun täytyy ainoastaan siirtää koristelyhty takaisin sisätiloihin käytön jälkeen ja jälleen ulos, kun on aika nauttia ulkoilmasta. Tällaisen pienen sisustustakan voi sijoittaa vaikka nurmikolla luomaan tunnelmaa.

Voit mallista ja materiaaleista riippumatta käyttää pöytätakkaa myös ulkona, oli se sitten terästä tai alumiinia. Suuresta valikoimastamme löydät juuri makuusi sopivan mallin ja designen, joka sopii puutarhasi, parvekkeellesi, kuistillesi ja terassillesi.

Ulkokäytössä ollut bioetanolitakka vaatii hieman enemmän hoitoa ja puhdistusta kuin sisäkäytössä ollut, mutta sekään ei ole millään tavalla vaativaa tai aikaa vievää. Pyyhi vain pehmeällä käsiharjalla karkea lika ja pöly pois, jonka jälkeen tulisija voidaan pyyhkiä pehmeällä ja kostella rievulla. Pyyhi kosteus pois nukkaamattomalla pyyhkeellä, jottei pintaan jää kalkkiviivoja. Takka on jälleen siisti ja käyttövalmis tuomaan lämmintä tunnelmaa.

Pöytämallisia biotakkoja ostetaan usein kodin tai kesämökin terasseille, joissa ne tarjoavat tunnelmaa erityisesti myöhäiskesän illoissa tai syksyllä. Ei ole mitään kodikkaampaa ja miellyttävämpää kuin elävä tuli! Pöytätakka on helppo sytyttää ja sammuttaa, eikä sitä tarvitse vahtia kuten nuotiota tarvitsee. Lisäksi polttoaineena käyttämänsä bioetanolin ansiosta biotakka ei savua, käryä tai luo nokea, joten sen käyttäminen terassille ei ärsytä silmiä tai hengitystä. Näppärää ja tunnelmallista!

Myymiämme bioetanolitakkoja sekä bioetanolipolttoainetta myydään meidän nettisivujemme lisäksi myös Amazonissa ja Ebayssa. Jos sinulla on kysyttävää, auttaa asiakaspalvelumme kaikissa tiedusteluissa mielellään.

Kuinka tilaat meiltä

Tilaaminen meiltä on helppoa kuin lapsen leikki, eikä se vaadi erityisiä taitoja. Jos olet vaikka joskus tilannut jotain Amazonista tai Ebaysta, tiedät kuinka helppoa tilauksen tekeminen on.

Ensinnäkin mene nettisivuillemme. Jos luet tätä opasta, olet jo sivuillamme, joten ensimmäinen vaihe on jo suoritettu. Pääset etusivullemme tutustumaan koko valikoimaamme painamalla ylhäältä vasemmalta löytyvää Biotakka-Shop logoa. Voit myös tutustua eri tuotekategorioihin yläsivusta löytyvistä tuotekategorioista.

Etusivulla näet nopeasti yhdellä silmäyksellä koko valikoimamme pääkategoriat. Näpsäytä haluamaasi kategoriaa ja tutustu sieltä löytyviin upeisiin sisustustakkoihin sekä koristetulisijojen tarvikkeisiin. Kun olet tutustunut valikoimaan, on aika valita se kaikkein tyylikkäin takka, joka miellyttää sekä silmääsi, että täyttää käyttötarpeesi.

Kun se oikea tulisija löytyy, paina ”Lisää ostoskoriin” nappia ja tuote siirtyy ostoskoriin. Ostoskorista on myös helppo tarkastaa ostoskorisi sisältö ennen kuin jätät tilauksen. Näet myös tilauksesi kokonaissumman toimituskuluineen. Muista että yli 200 euron tilauksiin sisältyy ilmainen postitus kaikkialle Suomeen.

Kun olet lisännyt kaikki haluamasi tuotteet ostoskoriisi voit siirtyä maksamaan ostokset. Tässä vaiheessa pyydämme sinua vielä kerran tarkistamaan ostamasi tuotteet ja syöttämään nimi-, osoite ja maksutiedot. Kun tämä on tehty, on tilaus valmis lähetettäväksi meille. Käsittelemme tilauksesi nopeasti, sillä tiedämme kuinka innoissasi odotat tilaustasi. Tavallisesti toimitus Suomessa kestää 3-5 arkipäivää.

Lyhyesti Biotakka-Shopista

Meille on ensisijaisen tärkeää, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parhaan mahdollisen kokemuksen ostamisesta tuotteen käyttämiseen saakka. Siksi asiakaspalvelumme on käytössäsi jokaisena arkipäivänä.

Avoimuus ja rehellisyys ovat meille tärkeitä arvoja, joten voit tutustua tietosuojakäytäntöön, osto- ja toimitusehtoihin, työntekijöihimme sekä TÜV turvallisuussertifikaattiimme vapaasti nettisivuillamme. Pyrimme olemaan lähellä asiakastamme ja myymään ainoastaan parhaita sisustustakkoja ja muita tuotteita asiakkaillemme, jotka ovat läpäisseet tiukimmat turvallisuustestit.

Ainoastaan koristetakat ja etanolipolttimot, jotka läpäisevät vaativat testit, saavat TÜV sertifioinnin. Voit siis olla täysin varma, että myymämme tuotteet ovat markkinoiden turvallisimpia. Jos jokin asia askarruttaa sinua liittyen tulevaan tai jo tehtyyn ostoon, voit aina olla yhteydessä asiakaspalveluumme, ja autamme ongelman ratkaisussa mielellämme.

Ota meihin myös yhteyttä, jos tarvitset apua tuotteiden valinnassa tai suunnittelet vaikka seinään upotettavan takan hankintaa ja olemme valmiita auttamaan löytämään parhaat mahdolliset ratkaisut. Avulias ja asiantunteva tiimimme on koulutettu tarkoin asiakaspalveluun ja tekemään yksilöllisiä ratkaisuja jotta voimme auttaa sinua parhaalla mahdollisella tavalla.

Biotakka-Shopin löydät myös Ebaysta, Amazonista, Facebookista, Instagramista ja täältä omilta nettisivuiltamme. Tietoa meistä kohdasta sivun ylä- tai alalaidasta löydät puhelinnumeron, sähköpostiosoitteen ja katuosoitteen. Alalaidasta löydät myös linkit meidän sosiaalisen median sivuihin.

Toivoimme että viihdyt nettisivuillamme ja teet upeita löytöjä